PolviVillasukat




Kudoin tyttärelle tällaiset polvipituiset villasukat,

siitäpä ohjetta.

Sukan koko on noin 28.

Tyttären valitsema kirjava (yksi lankarulla) lanka on Novitan Isoveli -lankaa, puikot 3,5.

Luo 40 silmukkaa, ja jaa ne neljälle puikolle.

Aloita joustinneule, eli 2 oikein, 2 nurin, 2 oikein, 2 nurin.. tätä 8 kierrosta.
Sitten siirrä "kuviota" yksi silmukka eteenpäin, 
eli aloita I puikko nurjalla, sitten 2 oikein, 2 nurin, 2 oikein.. IV puikolle, 
kierroksen loppuun, tulee tietysti yksi nurja.
Tee tätä kolme kierrosta.
Sitten siirrä "kuviota" taas yhdellä silmukalla, 
eli I puikon alussa 2 nurjaa, 2 oikeaa, 2 nurjaa, 2 oikeaa.. 
Tätä myös kolme kierrosta.
Sitten 1 oikea, 2 nurjaa, 2 oikeaa, 2 nurjaa..jne.

Ajatuksena on, että tuota samaa joustinneuletta kolme kierrosta, 
silmukan verran aina siirretään "eteenpäin".
Jatka tätä nilkkaan saakka. 

Sitten kudo joka puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen. 
Silmukoita jää 36. Sitten tee "normaalia" joustinneuletta (2o, 2n, 2o, 2n…) noin kymmenen senttiä.

Kantalappu: 
Neulo I puikon silmukat IV puikolle (= 20 silmukkaa). 
Jätä muut (16) silmukat odottamaan.
Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. 
Käännä työ, nosta 1. s neulomatta ja neulo muut s:t oikein. 
Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10 kertaa (=20 kerrosta).

Neulo työn oikeasta reunasta, 
kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7 silmukkaa. 
Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, 
neulo 1 s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Käännä työ.

Nosta 1. silmukka neulomatta, 
neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. 
Käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6 s, tee ylivetokavennus.

Jatka edelleen samalla tavalla siten, 
että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja 
keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8 silmukkaa.

Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle: 4,4.
Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 10 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä.

Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta)oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon silmukat oikein.
Poimi kantalapun oikeasta reunasta 10 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, 
jolla on 4 s, neulo poimitut silmukat kiertäen oikein ja kantalapun 4 s oikein.

Neulo kaikilla 50 silmukalla sileää ja tee kiilakavennukset.
Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen.
Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne.

Lopeta kavennukset, kun molemmilla puikoilla on jäljellä 10 s.

Jatka sileää neuletta (36 silmukalla), kunnes pohjan pituus on noin 15 cm tai pikkuvarvas peittyy.

Sädekavennukset:
Neulo jokaisen puikon lopussa 2 s oikein yhteen. 
Neulo välikerros ja toista kavennukset jokaisen puikon lopussa. 
Jatka kavennuksia tähän tapaan, kunnes työssä on 8 silmukkaa. 
Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.





2 kommenttia:

  1. Ooh, ihanat sukat. Itellä ei tuo kantapään kutominen onnistu. Haastoin sut kertomaan lisää tuoreesta bloggauksestasi http://livialle.blogspot.fi/. :)

    VastaaPoista

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...