18. Joulukuuta

Tänään on joulukuun 18. päivä,
tiistai

Hiiruleiden Joulutuvalta kuuluu laulua:
🎶"Hyvää iltaa, hyvää iltaa, 
itse kullekin säädylle.
Sekä isännill' että emännill', 
jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotamm', ja me toivotamm', 
onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, 
joka meidän kaikkemme ylitse käy."🎶


Pienet hiirulit on kutsuttu 
esittämään Tiernapoikia
naapurin pikkujouluihin.
Pientä jännitystä on ilmassa,
ennen esitystä.
Väkeä on tullut pikkujouluihin
aika paljon.

Mutta onneksi pikku hiirulit 
osaavat esityksen hyvin.


Ja lopulta jännityskin lakkaa
ja esiintymisestä voi nauttia.

"Menkää Petlehemiin, 
Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin. 
Sieltä te löydätte vastasyntyneen poikalapsen 
kapaloituna makaavan seimessä, 
jota Herran enkelit vartioitsevat
ynnä härkäin ja aasien kanssa."


"Emme ole millään viekkauella 
emmekä vääryyellä 
tulleet teijän huoneeseenne laulamaan,
vaan ihan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. 
Olemme köyhiä laulajapoikia ja pyyämme lanttia.."


Sitten on aika vaihtaa vapaalle,
liittyä pikkujoulun viettäjien joukkoon,
nauttia toisten seurasta.♥

Illan kääntyessä jo melkein yöksi,
on aika palata kotiin.

Sieltä löytyy 18. pussukka.


👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑
Luukku 18

Himmelinauha


Tavitset:
-ohuita pillejä
-lankaa
-puuhelmiä
-neulan
-sakset


Leikkaa ensin pillit halutun mittaisiksi.
Yhteen himmeliin menee 12 pätkää.
Sitten vain pujottelemaan lankaa pillin sisään.
Tässä neula helpottaa langan kulkemista läpi.
Peruskuvion ohjeen löydät esim. täältä.

Valmista himmelit.


Pujota lankaan puuhelmiä.

Sitten himmeli;
(voit solmia himmelin kiinni puuhelminauhaan,
niin että aina katkaiset langan ja otat uuden)
pujotta lanka himmelin läpi.
Eli jostakin reunasta
kahden pillin läpi.

Ja sitten puuhelmistä nauhaa.
Tee näin niin pitkästi kuin jaksat.
Sitten vain kuusta koristamaan!


👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

2 kommenttia:

  1. Ihana himmelinauha! :) Ja oi, kunnon näytelmän ovat hiirulaiset järjestäneet, hauskaa!

    VastaaPoista

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...