19. Joulukuuta

On Joulukuun yhdeksästoista päivä,
keskiviikko.

🎼Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.

Hiirulit hyräilevät laulua 
aloitellessaan koristellemaan 
joulukuusta.


Siinä iloisesti puuhastellessa,
löytyy 19. pussukka.


🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄
Luukku 19

Tuunattuja kuusen koristeita
vanhasta uutta


Pienen pahvilaatikon päälle
joulupaperia ja nauhaa.
Paketoi niinkuin oikeaa lahjaa.
Ripustuslenkki langasta pakettirusetin alle,
ja kuuseen roikkumaan.


🎄


Joulupallojen päälle uusi "kuori".
Sanomalehdestä.
Valmista vesi-liimaseosta kuppiin.
Sekoita pensselillä seos tasaiseksi.
Pallon päälle palanen sanomalehteä,
kastellaan märäksi liimaseoksella.
Sanomalehteä niin monta palasta,
että pallo peittyy kokonaan.
Anna kuivua.
Ripusta roikkumaan.


🎄


Joulupallon päälle höyheniä.


Jos höyhenet on pitkiä,
leikkaa ne lyhyiksi pätkiksi.
Aloita höyhenten liimaaminen alhaalta,
jotta saat nätimmän yläosan.


Liimaa höyheniä haluamasi määrä.
Anna kuivua.
Ja ripusta kuusta koristamaan.



🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄🎄

Valmista tuli!
Nyt on kuusi koristeltu.
Tyytyväisinä pienet hiirulit
ihailevat joulukuusta.

Joulu on taas vähän lähempänä.♥


*Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä.*


Nyt on ihana välillä rauhoittua,
kaiken tohinan keskellä,
joulukuusen läheisyyteen.
Nauttia hetkittäin rauhasta,
muistella entisiä jouluja.
Miettiä,
mitä haluaa tulevalta joululta..?♥

2 kommenttia:

  1. Oo, mietinkin, koristelevatko hiirulaiset kuusen! :) Ihanaa. Nuo itse tehdyt lahjapakettikoristeet on hauskoja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos♥️ Joo, koristelivat. 🤗🎄

    VastaaPoista

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...