8. Joulukuuta

Joulukuun kahdeksas päivä 
koittaa Hiirulassa.

Nyt on aika aloittaa 
kuusen koristeiden askartelut.

Pienet hiirulit ovatkin
ottaneet askartelutarvikkeita esille
ja mietiskelevät: 
millaisten koristeiden aika
tänä vuonna olisi?


Siinä mietiskellessään,
ja omia ideoita esittäessään,
löytyy 8. pussukka.


✉✉✉✉✉✉✉✉
Luukku 8

Kuusen koriste
Tähti

Cocktail -tikuista ja Hama -helmistä.
(Liimaa helmiin, niin varmasti pysyy.)
Nauhaa/paperinarua ripustimeksi.


Laita ensin helmeen kaksi tikkua.
Tee näitä kaksi.
Laita nämä limittäin,
nyt on kaksi tähden sakaraa.

Sitten kiinnitä helmi 
helmettömän tikun päähän,
pujota yksittäinen tikku helmeen.
Tulee kolmas sakara.
Laita vielä kaksi helmeä 
helmettömien tikkujen päihin.
Tässä tarvitaan näppäryyttä.


Laita liimatäpit helmiin.
Anna kuivua.


Tee nauhasta ripustin.


✉✉✉✉✉✉✉✉

Eipä tarvinnut enää miettiä
millaisia tänään askartelisi.

Ohjeesta innostuneena
Hiirulan väki 
askarteli näitä myös lahjoiksi.

Välillä on hyvä rauhoittua fiilistelemään;
kuunnella joululauluja,
juoda glögiä,
maistella piparia ja pullaa..
Vähän jo hakea joulun tunnetta.



Sitten jatkuu lahjojen teko.

Välillä tuntuu, että
kiirettä on ihan liiaksi asti,
kuinka sais valmista joutuisammasti.


Lapset tykkäävät lahjoista,
mutta Joulu on kuitenkin enemmänkin tunne.
Jos SE tunne jää puuttumaan,
ei joulu tule kokonaan.
Ota siis iisisti ja relaa hetki,
huomenna jatkuu jouluinen retki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...