Hiirulan Joulutupa

Hiirulan Joulutupa

Joulutuvassa asustavat:

Säihke,

Rauha,

Tuuma

ja Touhu.

Nämä pienet hiirulaiset
rakastavat joulua,
itsetehtyä sellaista,
ja
toimivat joulupukin apurina.

Tule mukaan seuraamaan,
mitä kaikkea nämä pienet saavat aikaan
jotta jokaisella olisi ihana joulu.❤

Pörris


Terve!
Olen Pörris ja nimeni on Lili.


Olen valkoinen karvaturri.
Lempivärini on vaalean punainen.
Pidän kovasti siitä,
että minut laitetaan roikkumaan 
sellaiseen paikkaan,
josta näen katsella maailmaa.

Tykkään siitä,
että minua silitellään
ja harjaillaan.
Silloin pysyn tuuheana.


💗

Minulla on myös pikkusiskoja:
Lumi, Juli ja Elea.
Yhdessä on kiva päästä
lasten leikkeihin mukaan.


Tässä on Lumi.


Lumi rakastaa valkoista,
etenkin lunta ja pakkasta.
Hän on haltioissaan päästessään
lumileikkeihin mukaan.
Hän on rauhallinen ja hiljainen,
mutta keksii kivoja leikkejä.

Sitten on Juli.


Juli on ¨hienohelma¨.
Hän rakastaa harjaamista,
sileänä olemista.
Ulkoillessa mielellään kurkistelee
taskun raosta/repun suulta,
ettei vaan likaantuisi.
Sisällä hän tykkää
katsella lasten leikkejä.


💜

Elea on pienin,
ihana rusettisaparo.


Hän kokeilee aina jotain uutta,
ottaa mallia isommilta.
Monesti 'rapatessa roiskuu',
joten siistinä pitäminen on haastavaa.
Kuitenkin eniten hän pitää siitä,
että hänen kanssaan leikitään,
kerrotaan satuja ja paijjataan.
💓
On vielä yksi kenet haluan esitellä.😌
Ystäväni Lode.💕


Hän asuu naapurustossa.

On kiva päästä välillä 
tapaamaan toisia,
ja leikkimään yhdessä.

Kuka nyt jaksaisi yksinään murista,
kun ystävän kanssa on hauskempi turista.
Naurua kuuluu kaikille,
ole ystävä minulle.


💙

Joulutontun joulukalenteri

Älä sulje oveasi
joulutontulta,
tontulla on tuomisina
paljon iloa.


Anna tontun sytyttää se pieni kynttilä,
silloin siitä joka soppeen hehkuu lämpöä.


Kuuntele, kun joulutonttu korvaan kuiskuttaa
sitä pientä salaisuutta kertoa ei saa.


Tämän näpersimme yhdessä
ekaluokkalaisen kanssa.
Hän, kun on todella taitava
käsistään, 
sai tehdä melkeen kaiken itse.
Okei, no kynttilän piirsin minä,
ja tytär väritti.
Vähän laitettiin klitteriä kimalle liimasta.✨

Pohjana tässä on pajuista punottu kehys.
Siihen neulomalla ja liimaamalla tarvikkeita kiinni.

Nyt vaan sitten odotellaan
joulukuun 1. päivää. ❤


Tosin,
tänne blogiin on tarkoitus myös kehittää joulukalenteri.
Siihen liittyy askartelua, 
ehkä joitakin leivonta vinkkejä,
mutta ainakin
mini versioita joulusta!😉

Seuraappa (jos tuntuu omanlaiselta),
ja linkkaa kaverillekin.❤

Virkattu pöllö

Voi söpöys,
millaisia pöllöjä löytyi 
Prinsessajuttu -sivuilta!❤

Pitihän se laittaa ohje talteen,
eikä malttanut antaa kauaa ohjeen odotella.
Kaapin perukoilla kun lojuu 
muutamia lankarullia.

Keltaista tälläkertaa,
höystettynä tietysti vaalean punaisella
ja pinkillä.

Vähän muokkailin omannäköiseksi,
mutta muuten hyvä, selkeä ohje.
Ohje löytyy täältä.




Tarvikkeet:
❤ keltaista puuvilla lankaa 
❤ valkoista huopaa
❤ valkoista puuvilla lankaa
❤ kangastussi
❤ nappeja
❤ nauhaa (rusettiin)
❤ pumpulia

TylliPompuloita

Kuka on sun paras kaveri, 
sinä ainakin oot mun lemppari,
tule meille tänään leikkimään 
eikä kerrota leikistä kellekkään. 
Tehdään suuria saippuakuplia, 
sinä saat olla kiinniottaja 
sitten tehdään pikkulettejä 
ja leikitään isoja tyttöjä 
... 

Saippua kuplia 
kirpeitä karkkeja 
aurinko päiviä 
pieniä helmiä 
piparminttutikkari 
oma paras kaveri 
naurun kiherrys 
kesälinnun viserrys 
lempparijäätelö 
mansikkapirtelö 
ponnarit tukassa 
sukat aina hukassa. 
... 

Pinkki ja raitainen
maailma tää tyttöjen
aikuisuus saa odottaa 
nyt lapsuus meitä keinut, 
keinut, keinut, keinut, 
keinuttaa, keinuttaa. 

Tämä on Cuulaksen
Piparminttutikkari, 
siitä pätkiä, 
koko laulun voit kuunnella täältä.

Meillä pidetään paljon pompuloita, 
koska tytöillä on pitkät hiukset. 

Mielestäni pompuloita ei voi koskaan olla liikaa. 
Niitä on kiva laittaa myös vaateisiin sopiviksi, 
sen vuoksi; mitä enemmän on erilaisia, 
sen helpommin löytyy soppeli. 

Toki perus, 
musta/valkoinen/oman hiusten väri, 
sopii aina. 
Mutta jos haluaa jotain muuta. 

Siksipä tehtiin 
vähän koristeellisempia. 

Tytöt saivat itse valita 
mieleisensä tyylin ponnarille, 
joka tehtiin sitten yhdessä. 


Hempeän violetti, glittertylli.
Tylli pistelty neulalla ja langalla tupsuksi. 


Iso, "litteä" ympyrä. Kristallihelmi keskellä. 


Persikan värinen rusetti tylli, kimalle napilla. 


Persikan värinen, "tyllitupsu". 

Näitä tyllitupsukoita voi halutessaan tehdä
vaikka pipoon,
tai avaimen perään..

Balleriiinat

Jos on balleriina,
ja hulmuhelmaa (=kellohelma),
niin kyllä passaa meidät tytöille!💗
Ja vähän pinkkiä,
tai ainakin vaaleanpunaista
niin vielä parempi 👌

Toiveista totta siis:
Yöllä mietiskelin mitä kaikkea laittaisin
pienelle balleriinalle.

Aamulla sitten ompelin kiinni.

Pienemmän mekko.
Ja isomman.


Kankaat on Nappinjalta;
pinkki trikoo ja vanha roosa joustocollege. 
Keltainen ilmapallo myös joustocollegea.
Violetit tyllit tilkkupaloja kaapien kätköistä.
Mustalla kangastussilla balleriinojen ääriviivat.


"Voitko ottaa sellasen kuvan, mistä näkkee kuinka hulmuaa?"😌
Liian nopea kuvattava.. T. äiti,
joka yritti monta kertaa, niin ettei tyttökään ennään jaksanut pyöriä 😄😉

Vauvan kypärämyssy

Lankarullat huutaa välillä kaapin perukoilta huomiota,
sen vuoksi piti kaivaa yks rullan loppu 
ja kaivella puikot esille.

Neulomista ei olekaan tullut 
pikkuhetkeen harrastettua.

Tämä on ollut jo jonkin aikaa mielessä, 
pienimmälle kummipojalle.
Tupsun kera.
Näitä näkyy olevan käytössä 
nyt paljonkin.😊

Ohje on Novitan sivuilta 
'vauvan neulottu kypärämyssy'.
Ohjeeseen pääset tästä.
Selkeä ja helppo ohje.


Lanka on harmaata isoveli -lankaa.
Tupsu on tilattu Nappinjalta.




Tämä sai vielä piiloutua paperikääröön, 
ja jäädä odottelemaan jouluaattoa 💙


Bambi

Tämä bambi on
PaaPiin bambi -ohjeella tehty.

Näitä saa siis PaaPiiltä
tee se itse -pakkauksissa,
joista voi itse ommella
hyvien ohjeiden mukaan.😊


Paapiin TSI-pakkauksen bambi. 

Näihin höyrähdettiin lasten kanssa
oikeen tosissaan.😄
Jotenka toiveita satoi:👇

Paapiin Siiri keinuu-puuvillasta 
halusi vanhin itselleen tämän bambin. 



Tämä suloisuus on paksua puuvillaa.
Musta-valkoinen kangas on aikoinaan Ikeasta
ostettu jättityynyyn, yli jääneet tähän. 
Sininen kangas on mummulan peruja. 


Nenänä sydän kuvioinen nappi. 


Puisesta kukka napista tehtiin silmä. 
Nenänä pinkki kukka -kuvionappi. 


Siksak -kangas on ohutta puuvillaa,
vanhoista verhoista jämät.
Vaalean punainen korvien sisus
joustocollegea. 


Koko "kööri" koolla. Ehkä kuitenki yks vielä jäi joukosta..😉 


💗

Pandasta

Ilmapallo onnea tuottaa,
mutta voiko suhun luottaa..?
Salaisuudet pysyy sulla,
mutta ethän sä olekaan mikään pulla!
Onnea kuuluu kaikille;
ole ystävä minulle!



Tämä, lapsuudessa saatu,
runo mielessä
valmistui tämä mekkonen.



Ihanan haalean keltainen joustocollege on Nappinjan.
Panda on Viljamin Puodin trikookankaasta 
leikattu, tussitettu oman näköiseksi ja 
ommeltu kiinni.
Ilmapallo vaaleanpunaista trikoota, 
rusetit ja hame vaaleanpunaista glitter -tylliä.
Pandan ja ilmapallon alle kokeilin
vanulevyä, jolloin kuva tulee hieman koholle.
Kaava on muokattu omista kaavoista;
raglahihat ja kellohelma. 

Tästä tuli tyttären lempimekko!


Tästä Viljamin Puodin trikookankaasta 
halusi isosisko myös paidan ja leggarit.


Panda trikoon lisäksi leggareissa mustaa trikoota. 
Legginssien kaava on Noshin.
Paidan hihat Ainolan Vyyhti -trikoota.
Raglahihaisen paidan kaavalla.
❤❤ 


Semmosta tällä kertaa.
Mukavaa tätä päivää!❤

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...