Paidat tähän hetkeen


Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni. 

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni. 

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni. 
(Hannele Huovi)


Hän on täällä!❤
Kauan odotettu, 
suloistakin suloisempi,
ihana, ikioma poikamme.

Vauva-arki on alkanut
kaikkine kiireineen, haasteineen,
kera ihanien hetkien pikkuisen kanssa.

Meillä ihastellaan ja nuuhkutellaan,
tutustutaan uuteen perheenjäseneen.❤
Samalla opetellaan uuden arjen 
pyörittämistä.
Eletään hetkessä.
"Vauvan tahtisia" -päiviä.

Varsinkin näitä paitoja tehdessä
sain kokea, että vauvan tahdilla mennään,
asia kerrallaan.
Mutta hiljaa hyvää tulee,
niinkuin sanotaan.😊

Tarvitsin tähän elämän tilanteeseen uusia paitoja,
helpottamaan arkea ja tuomaan mukavuutta
imettämiseen.
Suunnittelu lähti näistä kolmesta neliöstä;
musta, tumman- ja vaalean ruskea.


Tarvitsin myös taskun,
sekä tuon "imetysluukun".
Imetysluukku on toteutettu niin,
että kangas on vähän matkaa päällekkäin.
(Tästä voisin piirtää kaavaa,
asian selkiyttämiseksi.) 😁



Omaa peruspaita-kaavaa muokkaamalla
leikkelin osat kerrallaan.
Lisäilin vähän ekstrajuttuja..
Taakse tuollaista hapsua
ja taskut hihoihin.



Tästä tuli oikein käyttis.😊

Toiseen, samanlaiseen, paitaan 
käytin trikoisen-kuplakankaan lopun pätkän
sekä mustaa joustocollegea.






Näillä mennään.😊
..Ja nautitaan keväisistä päivistä!
Ihanaa kuinka aurinko pilkistelee jo heräillessä aamulla
ja luo viimesäteitään päivällisen jälkeen.
Nautitaan näistä!❤


Kaavat omia. Ruskeat collegekankaat, musta joustocollege, sekä keinonahka Nappinjalta.
Ompelumerkit Katjan ompelupuotista. Kuplakangas Ommelkuplalta. Pääntiessä ja imetysluukun päälykankaassa on kuminauhakanttia.

Kun solmut ei suju



"Oikean puolimmainen keskimmäisten lankojen alta,
vasemman puolimmaisen langan edestä.."
No mehän kokeiltiin.
Makrameen solmintaa nimittäin.

Tytär halusi syksyllä ostaa tätä
 herkullisen vaalean punaista
Toiveissa oli, 
että yhdessä solmittais makramee.

Ihana idea! ❤
Äidin ja tyttären yhteinen projekti.👍
Ja mallikin tuli tyttären toiveista.💗

Mutta,
 kun solmut eivät vain uponneet.😐
Ei onnistuneet vaikka miten päin kokeili.
Äääh!
Meinattiin jo luovuttaa,
ja käyttää lanka johonkin ihan muuhun.

"No mutta! Sovelletaan. Eihän niiden ole pakko olla solmuja,
tehdään vaikka lettiä..?" mietiskeli tytär.

No niinhän me tehtiin.😁
Sovellettiin,
tehtiin omalla tyylillä.
Lettiä.
Virkkuukoukkua.
Pujottelua..


Solmittiin vielä tyttären tekemä
huopa-puuhelmi -kaulakoru..


johon kiinnitettiin koristeeksi timantti.



Siellä se nyt roikkuu tyttären seinällä.
Ei ole ohjeen mukaan tehty,
mutta meidän tyyliin kelpaa.
💗


Idean/mallin tytär löysi paapon sivuilta.
Lanka ja puuhelmet on myös Paaposta. Puinen keppi vanhasta mobilesta. Huopapallot tyttären koulussa huovuttamia, kaulakoruksi valmistettuja.

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...