Rusetteja ja röyhelöä


Ekaluokkalainen on jo tovin toivonut itselleen toppia,
jossa on vain toinen olkain.
Koska "kavereillakin on".
Täytyihän sellainen saada. 
😊
Yksi päivä sitten leikkelin,
omia kaavoja hyödyntäen, kankaat
kappaleiksi ja surauttelin kappaleet yhteen.
Lisäsin tyttären toivomaa frillaa.
Kanttasin joustonauhalla yläreunan
ja toisen kädentien.
Tällä tavalla en ole huolitteluja ennen tehnyt.
En tiedä miksi,
koska tämä oli todella nopea ja helppo ratkaisu.
Ja toimiva!
Jatkokäyttöön menee.😊
Samalla tein itselleni raglamallisen, pitkän topin.
Nyt vaan odotellaan lämpimiä päiviä 😎

 


Täydensin myös lahjavarastoa ompelemalla
mustasta tekonahkasta rusettipompuloita.

Minulla on tapana kerätä "jemmaan" erilaisia lahjoja.
Alennus myyntejä hyödyntäen,
yritän kerätä mahdollisimman monipuolisesti, 
sekä lapsille että aikuisille sopivia.
Jonkin verran sieltä löytyy myös itse tekemiä juttuja.

Tämän olen kokenut hyväksi,
varsinkin,
 kun edellisenä iltana saapuu synttärikutsu,
mies reissuhommissa,
eikä koko katraan kanssa viitsisi mennä kauppaan 
lahjan ostoon.
😇


Ekaluokkalaisella tuli myös tarve isommalle laukulle.
Aikaisemmin ompelin pienen pupu-laukun,
mutta nyt tarvittiin isompaa.
Toiveeksi tytär asetti:
iso rusetti.
🎀


Tämä on tehty samasta mustasta Nappinjan tekonahkasta,
kuin pompuloiden rusetitkin.
Sisältä löytyy samaa toppien Ainolan Festival- kangasta.
Vetoketju löytyi omista kätköistä.



Tämmöisiä jutskia tällä kertaa.

Leppoista toukokuun loppua! ❤



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...