Kasvikatsaus


Muistellaanpa vähän kesää,
tai kesän kukkia.

Unikon ensimmäinen kukka yllätti värillään.
Kylvimme nimittäin vaalean punaisia.
Noh, pirteän värinenhän tuo on!

Mutta onneksi tuli myös näitä "oikean" värisiä.





Toki seasta löytyy vielä näitä yllättäjiä.


Oikeastaan olen kiitollinen,
että näitä muitakin värejä tuli.
Taisimpa ihastua näihin väreihin!



Tänä vuonna kokeiltiin myös Kesäharsoa.
Vähän aprikoin tätä,
olisin nimittäin halunnut Morsiusharsoa,
pienikukkaista kimpun täytettä.
(Sitä en valitettavasti kaupasta löytänyt.)
Nämä ovat mielestäni liian isokukkaisia
täyttämään ja tuomaan pientä lisää kimppuun.
Mutta yksittäin nämä ovat nätit.



Kuunliljat ovat olleet vuodesta toiseen
kestosuosikkeja!
Nämä ovat vielä pieniä alkuja.


Kokeilussa oli myös Särkynyt sydän,
joka on ihanasti kukkinut koko kesän 
ja levinnyt isommaksi pensaaksi.


Maanpeittokasvina kukkapenkissä kasvaa
Suikeroalpi, joka on nyt kukkinut nätisti. 



Tämä ruusu, nimeltään Onnen ruusu,
on mummilan ”sukukasvi”.
Tätä on mieheni isovanhemmilla kasvanut pihalla,
josta sitten mummilan pihamaalle siirretty uusia alkuja.
Sieltä sitten muutama vuosi sitten ukki
lahjoitti meidän pihalle uudet alut kasvamaan.
Ihana tunne, kun ensimmäiset nuput ilmestyivät.
Onnistumisen riemua!
Tämä kukkii tänä kesänä ensimmäistä kertaa.
(Harmi, kun en muistanut ikuistaa kameralle
näitä ruusujen auenneita kukkia.)

 Samoin Liljat 💗
eivät pettäneet tänäkään vuonna,
ihania, isoja kukkia!


Mökkimaisemaa koristivat kauniit
Kiinan Pionit.
Ah, nämäkin niin nätit!




Nyt on kesä jo siirtymässä kovastikkin
sadon korjuun puolelle.
Meillä on kerätty mansikoita useampaan kertaan
jo pakkaseenkin asti.
Hernettä myös.
Ja nam, nämä omenat!





Ihana kesä ja alkava syksy! ❤

4 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia siellä 😍 Me kylvettiin myös unikoita ja muita siemenkukkia, mutta täällä ollut niin kuiva kesä ja laiska kastelija, niin siemenkukkapenkki on lievästi sanottuna onnettoman näköinen 😅🙈 No, ensi kesänä sitten uudestaan 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt onkin ollut todella kuiva kesä, ja ainakin täällä tuullut todella kovasti. Sekin vielä kuivattanut. Meillä pikkuapurit ovat hyvin huolehtineet kastelusta. :D Melkein päivittäin on saanut arpoa kenen vuoro olis nyt kastella.
      Siitähän nuo kesäkukkaset on hyviä, että niitä voi joka kesä kokeilla uudestaan. :)

      Poista
  2. Onpa upeita kukkasia ja upeita kuvia! Tosi kauniita nuo unikot! Ehkä ensi keväänä kylvän taas muutaman vuoden jälkeen unkonsiemeniä. Mukavaa viikonlopun jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ☺️ Unikot ovat kyllä herkän kauniita kukkasia, jokainen erilainen. Näihin ei kyllä kyllästy.

      Poista

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...