PaaPiin vauvat


Rutista, rapsuta, rakasta.
Silitä pientä päätä.
Lähelle ota ja lämmitä.
Älä suukkojasi säästä.
Ole tuhlari hellien sanojen,
kosketa poskea, kättä.
Tuudita, helli ja hyväile.
Ota syliin.
Pois älä päästä.


Ruusunnuppu, suukkosuu,
silmät uuteen aamun avautuu.
Ihmeitä täynnä päivän joka hetki,
alkaa pienen vauvan retki.


Nyt koti täyttyy nutuista,
ja somista pikku jutuista.
Sormet, pienet varpaatkin,
peittyy hellin suukkosin.


Teille on syntynyt vauva oma,
ihana, herttainen, tietenkin soma.
Runsaasti onnea pikkuisen myötä,
joka teettää antoisaa työtä.


Peiton alla posken nukka,
jalassa pieni ryppyinen sukka.
Näin teille onni suotiin,
ikioma pikku vauva suotiin.


Että ihastuin näihin!❤

Meidän kotiin olisin halunnut vaalean punaisen pakkauksen,
tästä talostahan ei löydy isän lisäksi muita kuin tyttösiä,
mutta valitettavasti niitä ei enää valmisteta.

Nno, nämä lähtevät vauvalahjoiksi
lähipiiriin. ❤

Muutaman vauvan sisälle sujautettiin "helistin"
(=kindermunan kotelon sisälle laitetiin pikkuhelmiä/nappi,
teipattiin vielä hyvin kiinni, ettei kovassa käsittelyssäkään aukea).
Muutamaan solmittiin tiuku.
Näin nämä tuovat lisäviihdykettä, 
kauniin ulkomuodon lisäksi.

Luulen, että nämä ovat (kuosiltaan) juurikin sellaisia,
joita pieni vauva jaksaa katsella.
Värikkäitä, selkeitä, yksin kertaisia.

Ja näissä on lempeät kasvot.
Niitä pienet vauvat tykkäävät katsella.


Mukavaa päivää sinne! ❤
Hymyillään!


Vauvojen tietoja:

TSI ompelupaketti sisältää ompeluarkin sekä ompeluohjeet neljän erivärisen Paapii vauvan ompeluun. Pehmolelujen tekemiseen tarvitset lisäksi yleiset ompelutarvikkeet sekä täytteeksi askarteluvanua.
Valmiiden vauvojen korkeus n. 15cm
Kangas 100% puuvillaa

Pakkauksessa on ompeluohjeet suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Suunnittelijat: Anniina Isokangas
Materiaali: Puuvilla
Pesu: 60 °C konepesu.

Suunniteltu ja valmistettu Suomessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...