Vanhasta uutta vinkkejä

Onko teillä tuttu näky:
reikä housun polvessa?

Meillä on, 
ja todellakin niitä havaintoja
tulee tosi paljon!

Jokainen varmaan joskus on tehnyt sukkahousuista sukkia,
kun polvessa on reikä ollut.
Tai "kalsareita"/alushousuja/yöhousuja,
kun varvas on alkanut kärjestä pilkottamaan.

Mutta housut onkin vähän eri juttu,
jos ne vielä käyttöön haluaa.

Tähän olenkin yrittänyt kehitellä
aina milloin mitäkin paikkausjuttua.
Varsinkin, kun housut ovat muuten hyväkuntoiset,
mutta se reikä vaan on siinä polvessa.

Tälläkertaa tein tällaisia
korvallisia housuja.


Farkku-joustocollege yhdistelmä.
Pupun korvilla.



Farkku-keinonahka,
hiirenkorvilla.



Nämä leggarit ovat mummun vanhasta paidasta,
jota hän ei enää tykännyt käyttää.
Kangas on joustavaa velouria,
kivasti vähän vaihtaa väriä eri valossa.

Sitten oli mekko,
jossa oli sellaista pinttynyttä likaa 
mikä ei lähtenyt millään puhdistusaineella pois.
Leikkelin toisesta rikkinäisestä paidasta
pitsikangasta,
ja ompelin sen tahrojen päälle.
Taas on käyttömekko!



Ja vielä
 meillä oli muutamia toppeja
ja t-paitoja, joissa oli kainaloissa reikiä.
Niistä tehtiin kylmeneville ilmoille tuubihuiveja.
Näitä on tykätty käyttää sekä sisällä että ulkona.

Nämä ovat niinkin yksinkertaiset:
Leikkaa topin alaosasta sopivan kokoinen pala,
siinä se sitten on.
Jos haluat hapsuja;
leikkaa alaosaan yhtäpaksuja soiroja.
(Rullautuvat viimeistään yhden pesukerran jälkeen.)



Idearikkaita ajatuksia teille!❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...