Piparin tuoksua



❤Piparin tuoksua tähän päivään!❤

Meillä on muodostunut perinteeksi tehdä lasten kanssa pipareita.
Se on yksi varma joulumielen tuoja.
Yhdessä tekeminen,
tuoksut ja tunnelma.

Jokaiselle lapselle annetaan oma taikina pala,
josta saa tehdä omia pipareita.
Samalla, kun lapset tekevät omia taideteoksiaan,
äidillä on hyvää aikaa valmistaa yhteiseen herkutteluun tulevia.
Sellaisia joihin ei ole taikinatassut,
kielen lipaisut hipaisseet.



Tänäkin vuonna lapset ottivat pienet hiirulit
mukaan piparien leivontaan.
Nämä ovat odotelleet malttamattomina,
pikkuruisessa kodissaan, varaston nurkassa, 
joulunajan saapumista.
Nyt ne vipeltävät ympäri huushollia;
milloin löytyy hyllyn reunalta,
milloin on jäänyt vielä tyynyn alle nukkumaan..

Tiedätkö muuten näiden hiiruleiden tarinaa..?
Nämä pikkuruiset ilahduttivat meidän tylleröitä viime vuonna
joulukalenterin muodossa.
Viime vuoden, joulukuun 1. päivään pääset tästä.



Perinteisten piparitalojen lisäksi
yksi tytöistä halusi tehdä 
pipariseiniä.
Ihana idea!❤
Näitä on helppo tehdä,
koristelukin sujui mainiosti meidän 4 -vuotiaalta,
ja nämä voi ripustaa seinälle roikkumaan.


Syntyipä tylleröiden käsissä myös yksi jouluhiirikin.


Ja näitä perinteisiä piparitalojakin lapset valmistivat.
Liimauksessa ja koristelussa on käytetty,
 sokeri-vesi kuorrutteen lisäksi, 
pikeeriä,
Pikeeri on siitä hyvää,
että lapset osaavat sen itse tehdä ja 
saavat itse sillä koristelua.


Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä teille!❤

Arvonnan voittajan ilmoitin 
Lumihiutale postaukseen.💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...