Banoffee ja täytekakku



Banoffee on yksi tykätty herkku, ja helppo tehdä. 
Yleensä Banoffee tehdään isoon laakeaan astiaan, 
mutta nyt ajattelin kokeilla, 
miten tämän herkun onnistuu tehdä pieniin vuokiin. 
 Harmi, kun meillä oli pelkästään paperivuokia. 
Olisi ollut nätimmän näköisiä, 
pahvivuokiin tehtynä (vuoka olis pysynyt muodossaan). 
Muuten hyviä, makeita!

Tässä ohje:

Pohja

150g suklaakeksiä (Domino)

n.50g voita

Murustele keksit, sekoita sula voi sekaan. 
Painele vuokien pohjalle. Anna kovettua.


Päälle

kondensoitua maitoa (Caramel) tai Kinuskikastiketta

4-5 banaania

4-5 dl kermaa(1 prk vaniljarahkaa)


Levitä Caramel-maito/kinuskikastike pohjan päälle. 
Sitten siivuta banaania päälle. 
Vatkaa kerma ja Vaniljarahka, 
ja levitä/pursota banaanien päälle. 
Anna jähmettyä vähän aikaa viileässä. 
Koristele.


Sitten meillä juhlittiin synttäreitä,
jonne tein tällaisen täytekakun.


TÄYTEKAKKU
Kakkupohja on normaali 8 munan pohja; 
Eli 8 munaa ja 4 dl sokeria vatkataan kulhossa hyväksi vaahdoksi. 
Lisätään 4 dl jauhoja. 
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. 
Kaada taikina vuokaan. 
Paista 180 asteessa tunti. 
Jäähdytä.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen ossaan. 
Kostutuksessa käytin maitoa.
Täytteenä toimi aikasemmin kokkeiltu Marianneleivosten täyte.
Pohja täytteineen tekeytyi yön yli jääkaapisa. 


Reunan koristeluun käytin Wafer Sticks -tikkuja. 
Sulatin Fazerin sinistä suklaata ja sivelin kakkupohjan pintaan. 
Siihen tikkuja kiinni. 

Päälle vatkasin kermaa. 
Vielä Mariannekarkkien murusia, 
hopeakuulia ja lumihiutale -nonparelleja, 
ja se oli siinä! 😋

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...