Lankailua


Luulenpa, että tällähetkellä 
monesta kodista löytyy 
edes jonkinlainen makramee.
Ja unisieppari.
Tuntuu olevan sisustushittejä.
Onhan ne upeita,
korullisine solmuineen 
ja höyhenineen,
tai muilla koristeilla höystettynä.

Meilläkin tytöt ovat jo pidemmän aikaa
haaveilleet molemmista.

Eräänä aamuna sitten kaivettiin lankakätköjä,
ja muita tarvikkeita,
ja ruettiin työstämään.


Paapolta tilattiin vähän lisää tarvikkeita
isompaan työhön.
Tähän yhdistettiin myös 
pilleistä ja rautalangasta 
tehtyjä perushimmeleitä.




Nämä ovat todella yksinkertaisia,
juuri siksi, että voi lasten kanssa tehdä.
Yksinkertaisesti:
lanka kiepautetaan puukepin ympäri,
lisätään virkkuukoukulla puuhelmet,
valmistetaan himmelinauha ja
kiinnitetään se paikoilleen.
Vielä ripustusnauha 
ja seinälle roikkumaan.
😊

Ekaluokkalainen sormivirkkasi samaisesta langasta
 itselleen kaulaliinan.
Tunteroisen työstäminen ja työ oli valmis.


Ihana. 💗
Taisi nukkuakin yhden yön huivi kaulassa,
niin ihastunut oli valmiiseen työhön.
😊


Tarvikkeina Novitan Niitty -lanka, metallikehikot, höyheniä, puuhelmiä, puukeppi (kierrätettynä pesukoneen toimituspaketista), valkoista puuvillalankaa, alize Country -lankaa. Suurinosa tarvikkeista tilattu Paapolta.
Kaulaliinan tytät on itse opetellut, katsomalla youtubesta sormivirkkausohjeen.
Yksi ohje himmelinauhan tekoon löytyy, tuosta luukusta.

2 kommenttia:

  1. Onpas kauniita, nuo ihan kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 ja ihanan yksinkertaisia, lasten kanssa tehtäviä. :)

      Poista

Ihanakiitos kommentistasi💗

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...